Kovin montaa tuntia ei kerkeä näköjään valoisasta ajasta nauttimaan tällä hetkellä, mutta parin viikon päästä alkaa taas päivä pidentymään. Taitaa se olla jo joulukin käsillä silloin. Tytön kanssa on pulkalla käyty posti pimeän tullen hakemassa, kun kolmen ja neljän välissä tulee vasta päivän posti. Tyttöä ei pimeä ainakaan vielä pelota, vaikka valoja ei mistään loista, laulelee vain tyytyväisenä.
Luntakin tullut hieman lisää, mutta ei kuitenkaan samallalailla kuin eteläisessä Suomessa. Sen verran kuitenkin, että parina päivänä saanut kolailla pihamaata. Nyt vain näyttää, että etelässä arktisemmat olot kuin täällä, talvea kuitenkin vielä jäljellä, joten kerkiää sitä tännekin vielä tulla. Valkean joulun nyt luulisi olevan eripuolilla Suomea.
Huomenna pitäisi mokkulan tulla, joten pääsee testaileen kuinka hyvin toimii ja voiko ensi viikolla irtisanoa nykyisen 450 laajakaistan. Puhelin ollut muutamana päivänä tietokoneessa kiinni ja suhteellisen hyvin on sillä pelannu 3g verkossa ja kun pieni lisäantenni tulee mokkulan mukana, luulisi toimivan vielä varmemmin. Aika nopeasti lähti tilaus operaattorilta, yhdentoista aikaan tein tilauksen netistä ja kolmen aikaan oli jo jätetty postin toimitettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti