maanantai 3. tammikuuta 2011

Vuosi on vaihtunut

Nyt on sitten saatu vuosi vaihdettua ja arkeen palattu siltä osin, että vaimo töissä ja itse yritän tytön kanssa taas kotona pärjäillä. Juuri nyt pärjään oikein mainiosti, kun hän on nukkumassa, toivotaan että unta riittää jonkun aikaa, jotta ei turhaan illalla kiukuttele.

Pitkästä aikaa on kotona ollessa ilma suhteellisen suosiollinen ulkoiluakin harrastaa. Aamupäivällä tulikin oltua ulkona ja hikoiltua varaston katolla. Oli sitä vain jonkin verran lunta kertynyt sinne ja samalla kun vaunun päältä puhdisti lumet, tuli sieltäkin lapioitua lumia alas. Nyt voi taas hiukan sataa lunta lisää, eikä tarvi pelätä että katto tulee alas.

Toivotaan nyt vain että ilmat pysyisi hetken edes tällaisina, niin voi ulkona jotain puuhastella ja vaikka väliin hiihdellä ja ehkä myöhemmin kevät auringon lämmittäessä koko perheellä lähtä pilkille. Viime kevät kun oli hiukan huono noihin puuhiin ainakin täälläpäin, höty lunta ja vettä jäänpäällä kymmeniä senttejä, joten ei sinne oikein asiaa ollut.

Tarkoitus olisi käydä kunnon metsäsukset ostamassa jostain armeijan ylijäämävarastosta, jotta pääsis tuonne umpihankeenkin paremmin hiihteleen. Niillähän voi sitten tehdä latupohjan tavasuksillekin, kun ei sitä moottorikelkkaa ole, ehkä senkin aika joku talvi tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti