torstai 10. maaliskuuta 2011

Kova tuuli

Milloinkaan ei ole hyvä ilma ulkoiluun, ensin oli pakkasta joka haittasi ulkona olemista ja nyt sitten tuulee sen verran kovasti, että taas tekee ulkona olon epämiellyttäväksi. Tänään vielä lisänä näyttää luntakin satavan, joten heti ei tee ulos mieli, joten voi hetken yrittää surffata vaihteeksi hitaasti toimivalla nettiyhteydellä, johon ehkä vallitsevalla säällä vaikutus.

Alkuviikosta tuli käytyä taas hiukan kauempana sukuloimassa ja tyttö sai olla isovanhempien ja tädin seurassa yhden päivän, hyvin tuntui viihtyvän. Päästiin siis vaimon kanssa kahdestaa liikenteeseen, joten ensin syömään jonka jälkeen lumikenkien kanssa ulkoilua ja koiran väsyttämistä, kun yritti umpihangessa eteenpäin päästä. Aurinkokin yritti paistaa ja metsän siimeksessä ei tuuli päässyt niin pahasti häiritsemään.

Nyt loppuviikosta oli tarkoitus johonkin lähteä hiihteleen, mutta saapa nähdä millaiseksi ilmat menee. Juuri varoitetaan kovasta puuskaisesta tuulesta, joka aiheuttaa myös paikaillisia sähkökatkoja. Aamutuimaan jo pari kertaa ainakin oli muutaman minuutin sähköt pois. Mutta jospa viikonlopuksi vielä ilmat paranisi ja hiihtämään pääsisi kauniiseen kevät säähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti