sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Grillaten pääsiäisen vietossa

Kevät yllätti tai ei heti muistu mieleen milloin pääsiäisenä t-paita päällä ja shortsit jalassa pihalla on tullut oltua. Tytönkin kanssa ulos lähteminen ei ole tuottanut niin paljoa tuskaa, kun kengät vain jalkaan ja menoksi, tosin kurahousut ja kurakinttaat saa vielä olla päällä.

Pääsiäinen siis menossa, jota kotosalla suurimmaksi osaksi tullut vieteltyä, mitä nyt hiukan kyläilty lähiseudulla. Tyttö tosiaan oli yökylässä ja hyvin tuntui pärjäävän, joten tulevalla viikolla, kun vaimon kanssa suuntaamme ulkomaille voi hyvillä mielin jättää tytön hoitoon. Vaimon kanssa sitten nautittiin yksi ilta rauhasta, kun koirakin jäi tytön kaveriksi kylään. Mikäs siinä oli iltaa istua ja makkaraa grillailla saunan jälkeen pihamaalla saunatakki päällä.

Huomenna tarkoitus jatkaa grillailua ihan vieraidenkin kanssa, joten jospa ilmat suosisi vielä. Kauppaan ei vain ollut vielä kovin suurta valikoimaa grillattavia tuotteita tullut, löytyi kuitenkin pihvilaatikko, joten eiköhän sillä alkuun pääse, kun rajallisen määrän maha kerralla vain vetää, vaikka kuinka mieli tekisi kaikenlaista. Sen verran nälkä tuli tässä, että pitänee jääkaapista kaivaa savulohi pöytään ja hiukan syödä iltapalaksi sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti