Tyttö puuhastelee niitä näitä, taitaa lukea lehtiä tällä hetkellä. Ihme kyllä antaa olla ainakin hetken rauhassa tietokoneella. Muutamana päivänä kyllä osannut yksikseenkin pitkiäkin aikoja leikkiä tai no väliin saa koira kyytiä, joten nyt kun ei pauketta kuulu ulkona koira viihtyy siellä. Viikonloppuna ei viihtynyt kyllä yhtään ulkona, sen verran kova "sota" kuulosti lähi lammella olevan.
Pikku hiljaa on alkaneet lehdet kellastumaan ja putoilemaan maahan, joten se kait on syksy tulossa. Vaikka täälläkin luonto tulee värikkääksi syksyisin, silti tullut joka vuosi tehtyä jonkinlainen ruskaretki pohjoisempaan. Pari vuotta sitten tytön ollessa noin 2kk oltiin Ylläksen suunnalla ja rintarepussa tyttö teki kymmenen kilometrin vaelluksen, hyvin kulki mukana. Viime vuonna ei ollut läheskään niin helppoa hänen kanssaan kulkea, kun ei suostunut repussa enää olemaan.
Muutaman viikon päästä taas olisi tarkoitus lähteä Lapin suuntaan, ainakin napapiirin pohjois puolelle. Varattiin jo mökki
Lomarenkaan
kautta, joten parempi on vaimon saada yksi vapaapäivä viikonloppua pidentämään, jotta kerkiää perilläkin olemaan hiukan aikaa. Tällä kertaa mennään seudulle, jossa ei aikaisemmin ole tullut oltua, joten pitänee hiukan selvittää mitä mahdollisuuksia lähistöllä on.
 |
Ruska |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti