Kokeillaanpa taas kirjoittaa yhdessä tytön kanssa, joka tuossa vieressä hakkaa väliin sormilla pöytää väliin tämän läppärin näppäimiä ja tieten hiirellä sohii. Koska istumaan ei sovi, on tuonut oman pienen jakkaran jonka päältä yltää pöydälle hyvin. Kyseistä tuolia raahaa joka paikkaan, kun pitää ylettää hieman korkeammalle, kuten aamulla tiskipöydälle, josta sitten mehupullon kaatoi päällensä, tosin ei kovin paljoa ollut mitä kaataa.
Muutoin maanantai aamu lähtenyt suhteellisen hyvin käyntiin ja kohta jo ruoka-aika tytöllä. Eilen oli harvinaisen hyvä ilma sunnuntaiksi jolloin ei mitään menoja, yleensä aina jotain menoja kun olisi ulkoiluun sopiva ilma viikonloppuna. Nyt kuitenkaan ei ollut mitään ja metsäteitä käytiin lähistöllä rattaiden kanssa kiertelemässä. Yleensä on saatu ihan rauhassa niitä kulkea, mutta eilen oli muutkin innostuneet näille teille, moni varmaan sienien perässä siellä kulki kerran ilma oli suotuisa. Me keskityimme vain nauttimaan kauniista syyspäivästä.
Ei tuo ilma tänäänkään ole huono ja jospa iltaan asti pysyisi tällaisena, niin saisi nurmikon ainakin kerran vielä leikatuksi ja samalla taas lehtiä kerätyksi pois. Puolukoitakin voisi jonain päivänä jostain lähteä katselemaan, joten ei haittaa vaikka ilmat jatkuu pidempäänkin samanlaisena. Eilen yritettiin katsella olisiko ollut noiden lähi teiden varsilla hyviä paikkoja, mutta ei kunnon puolukka paikkaa löytynyt.
Hyvin onnistu kirjoittaminen tytön kanssa, joka väliin kävi juoksemassa tuolla muualla ja nyt palasi päälle hyppimään ja "päivää" sanomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti