sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sähköä säästämässä.

Sunnuntai ilta ja tyttöä vaimo lähti viemään iltatoimille, jonka jälkeen sänky kutsuu. Loppuviikosta oltu hiukan flunssaisena ainakin tytön kanssa, joka väsymystä ainakin aiheuttanut. Parina päivänä ihan lääkkeen avulla, piti tytön oloa helpotella, kun oli kuumeinen. Parina iltana oli ihan työn takana nukkumaan saaminen tai no piti viereen nukuttaa, joten kovin raskasta se ei sinänsä ollut.

Viikonloppu taas kotioloissa suurimmaksi osaksi vietelty  ja lauantaina oli tytöllä melkein kokopäivän leikkikaveri, kun serkkutyttö oli kylässä ja hoidossa. Lisäksi oli muutama vähän vanhempi poikakin, joten ei tarvinut tytön yksin touhuta. Tänään vietelty rauhallista sunnuntaita ja nautittu siitä kun ei ole mihinkään tarvinut lähteä.

Ruokaankin käytettiin hiukan aikaa ja mielikuvitusta, kun ei ollut nälkä sitä tehdessä. Aamupäivällä ensin riisipuuro ja päiväruuaksi leivinuunissa parilapannulla grillattuja (hiilet uunin takaosaan ja pannu niiden eteen) kanafileita, lisukkeeksi keittojuureksia sipulin kanssa paistinpannulla voissa paistettuna, mausteina soijaa ja hunajaa. Koska ruoka kerran oli "kevyt" vaimo vielä laittoi leivinuunissa uunibanaanit jälkiruuaksi.

Säästettiin siis sähköä ruuanlaitossa oikein kunnolla, kun sen verran alkaa kirpaisemaan sähkön hinnan jatkuva nouseminen, niin pitää miettiä missä kaikessa voi säästää. Toistaiseksi vielä maksamme arvion mukaan ainakin seuraavaan tasauslaskuun asti ja tavoitteena, että saataisiin jotain takaisin. Siihen että ollaanko saama puolella tasauslaskussa eniten vaikuttaa millainen tuleva talvi on, koska lämmitys kuitenkin suurimman erän laskusta tekee, vaikka kuinka uunia jokapäivä lämmittäisi, silti kolmenkymmenen asteen pakkasella sähkömittari vinhasti pyörii. Nyt siis yritämme kaikessa säästää sähköä ja pikku hiljaa jopa siirrytty energin säästölamppuihin, jotta voi koko päivän pitää valot päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti