Lunta puissa on tulvillaan ihan niinkuin talvella pitääkin, mutta samalla se aiheuttaa hiukan ongelmia näihin netti yhteyksiin, kun ollaan mokkulan varassa. Mutta onhan tätä pärjätty ja nytkin kirjoitella voin, tosin kirjoittaessa ei kyllä huomaa milloin yhteys poikki. Tarjolla olisi ihan valokaapeli yhteyskin jonain vuonna tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä tuntuu turhan kalliilta, kun tällä nykyiselläkin pärjää, eikä haittaa vaikka hetki ollaan ilman yhteyttäkin. Tiedä vaikka joku päivä on 4g meidänkin saatavilla.
Hetkessä tuli siis lunta, jotta näyttää talvelta, mutta vielä on kuulemma lupaillut lämpimiä kelejä ennen joulua, että hiukan painuu jos ei kokonaan sula. Olisi nyt pysynyt muutaman asteen pakkasella, kun ulkona kuitenkin huomattavasti valoisampaa. Pitäähän sitä myös jouluna olla lunta kerran Suomessa ollaan, vaikka on niitä täälläkin ollut väliin mustia jouluja.
Puoltoistaa viikkoo olisi jouluun, joulukortit tuli kirjoiteltua ja viimeisiä lahjojakin tänään käytiin etsimässä. Tytölle ei vielä onneksi tarvi montaa lahjaa ostaa ja vaimon kanssa taas päätös, että toisille ei osteta, ehkä jotain muodon vuoksi kääritään pakettiin, jotta voi tyttö jaella meillekin lahjoja joulupukin apuna, jos sellainen tänne eksyy, parempi siis olla lunta että pääsee poroineen perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti