Oli taas aamupäivällä lunta mistä kolata ja hetki siinä vierähti, kun tytön kanssa piha kolailtiin. Ilmakin kun lämpeni ei tarvinnut kylmässä puuhastella ja saattoi siinä paitakin kastua sukkien lisäksi, kun hankeen sattui jalka uppoaan ja lunta kengän sisään. Alkaa oleen lunta jo joka paikka täynnä ja tytöltä pää vain näkyy kun kolattuja polkuja kävelee.
Lauantaina oli siitä harvinaista ulkoilua, ettei tarvinut kolan kanssa silloin kovin touhuta. Lapiota jonkin verran kun nuotiopaikalta lumia pois, samalla kun nuotio lämmitti. Pitihän se taas viikon ruinaamisen jälkeen tytön kanssa makkarat paistaa. Maistui se makkara kyllä vanhemmillekin, paremmalta se kylmällä maistuu, kuin kesähelteellä.
Jahas pitänee siirtyä kahvin juontiin, kun vaimo ja tyttö tulivat alas tai ainakin tyttö. Olivat hetken lepäilemässä, tosin tyttö ei tainnut kovin sängyssä viihtyä. Nyt kuitenkin suoraan sohvalle peiton alle, joten vissiin jo hiukan väsyttää. Viikon ajan päivät mennyt ilman päiväunia, ainoastaan autossa saattanut nukahtaa, kun jossain käyty. Viime yökin oli hiukan levoton, ilmeisesti tukkoinen olo, kun aamulla herätessä sanoi "räkää" ja osoitti nenää,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti