Vaihteeksi sai herätä aurinkoiseen aamuun ja hetken siitä kerkesi nauttimaan kaikessa hiljaisuudessa. Itseltä loppui uni melkein ennen aamua, joten piti hiipiä alas muita herättämättä, tosin ilmeisesti vaimo ja tyttö hetkeksi heräsi kun en ihan äänettömästi liikkunut. Uni heillä kuitenkin jonkin aikaa jatkui, kunnes tyttö aloitti aamuisen pälätyksen sängyssä.Yleensä tulee herättyä siihen ja kuunneltua kun hän nalleille ja nukeille juttelee ja kertoo mitä saa ja ei saa tehdä.
Työtkin tälle viikolle piti aloittaa ja tässä kerennyt hoitaa alta kiireisimmät ja nyt voi taas eri projekteja tehdä omaan tahtiin, samalla kun odottelee sähkpostilla vastauksia muutamiin kysymyksiin. Katsotaan missä vaiheessa aurinkoinen ilma houkuttelee ulos, tosin vielä ei ole lumet kadonnut joten ei mitään isompaa voi sielläkään tehdä. Tytön kanssa jotain puuhastelua ja katsoa ettei ui rapakoissa, kun kovasti kiinnostaa ne.
Tuli ostettua uusi savustuslaatikko ja eilen piti se sitten noeta ja kokeilla savustuuko kala, pakasteessa oli viime viikolla ostettu kokonainen isohko kirjolohi. Vajaan tunnin oli laatikko tulen päällä, jonka jälkeen syömään ja hyvin tuntui kelpaavan tytölle kuin meille vanhemmillekin. Sen verran oli iso kala, että sitä nyt syödään ainakin tänään ja tänään olisi tarkoitus salaatti tehdä. Minkälainen salaatista tulee riippuu siitä mitä ruokakaapeista löytyy, kun kauppa ei ihan nurkalla ja muutoin ei ole tarvetta heti aamusta sinne lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti