Viikko taas kääntynyt jo lopuilleen, kun torstaissa ollaan menossa. Maanantai meni normaalisti, mutta tiistaita vasten yöllä vaimolla ja tytöllä alkoi mahatauti, joten saivat päivän yhdessä potea pahaaoloa ja nukkua päivän.
Itse keskityin työntekoon, peläten milloin tauti iskee ja tiistai iltaan mennessä oli itselläkin tauti päällä. Eilinen oltiinkin sitten koko perheen voimin sängyssä, toipuen taudista. Tänään jo palaillaan normaaliin ainakin osittain ja vaimo jo töihin lähti, tosin tytöllä ei maha ihan oikein toimi vieläkään.
Luntakin on viikon aikana tullut, niin että ihan talvelta ulkona näyttää ja joutunut ainakin portaita lakaisemaan. Kolalle ei kuitenkaan vielä ole töitä enemmin ollut ja nyt plussan puolella, joten saapa nähdä katoaako kaikki lumet. Ei haittaisi vaikka hieman olisi lunta, ei olisi niin synkän näköistä ja pimeää.
Nyt takkaan uuni, jotta ei pääse talo liikaa kylmenemään tai enemmän kait siinä on sitä ettei kulu sähköä niin paljon. Kun ilmaiset puut, niin mieluummin polttaa niitä, kuin maksaa kallista sähkölaskua, toki joutuu sitä nytkin jo maksamaan ihan kiitettävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti