Kovin montaa viikkoa ei enää ole jouluun ja pikku hiljaa on alkamassa joulutohinat kaupoissa ja muuallakin. Me ollaan kuitenkin jo suurimmaksi osaksi joululahjat ostettu, jotain pientä ehkä vielä sekä lähempänä joulua tieten jouluherkut. Nyt jos ne ostaa voi olla, että toisen kerran saa olla ostelemassa joulun alla.
Tulevana viikonloppuna on jälleen tiedossa perinteinen "poikien" pikkujoulu eli vanhan kaveriporukan kanssa viikonloppu mökillä kuulumisia vaihtaen ja maailman menoa ihmetellen.
Seuraavana viikonloppuna vaimon suvun pikkujoulu ja sitten ollaankin joulukuun puolella, joten nopeasti se tästä joulu taas tulee. Tytön kanssa ollaan jo kovasti harjoiteltu, jotta jouluna meneen muutama säkeistö "joulupuu on rakennettu" laulusta, tällä hetkellä ensimmäinen ja osa toisesta säkeistöstä jo jotenkin sujuu.
Nyt hetki vielä rauhassa töitä, vaimon js tytön nukkuessa, tosin sänky houkuttelisi jo minuakin. Viime yönä taas vaihteeksi koira juoksutti ulos ja sisään, tosin sisään en jaksanut lähteä laskemaan ja annoin haukkua aikansa ulkona. Päivät makaa sisällä ja yöt ulkona luiden kimpussa. Onkohan ikä tehnyt ettei muista että valoisa aika on valvomista varten ja yöllä nukutaan, ikää kuitenkin jo 12v joten isolle koiralle ihan kunnioitettava ikä.
Moi,
VastaaPoistaminäkin olen jo ostanut melkein kaikki joululahjat, tykkään ostaa ne etuajassa niin ei tule kiirettä kun Joulu lähestyy.
Muuten rakastan tätä suomalaista pikkujoulu perinnettä, se on aika kiva, Italiassa meillä ei ole semmosta!