Kylmät tuimat pohjolan pakkaset, kuten joululaulussa sanotaan pitää tällä hetkellä paikkaansa. Ei ihan paukkupakkaset, mutta vajaat -25 astetta pakkasta tällä hetkellä kuitenkin. Kylmältä se tuntui kun aikaisemmin päivällä tytön kanssa ulkona jonkin aikaa oltiin ja samalla posti haettiin. Pitihän se myös pulkka lumen alta kaivaa esiin, josta tytöllä kova huoli kun oli jättänyt keskelle pihaa ja eilen lumi peitti sen.
Sisällä ei onneksi kuitenkaan kylmä ja uunikin kivasti lämmittää. En tiedä pitääkö vaimolle teetä keittää, kunhan kotiin töistä ajelee niin hiukan lämmittää. Siinä sitten samalla vaikka voileipäkeksejä iltapalaksi, ehkä jotain pientä lisäksi jääkaapista kaivan.
Vaimon työviikko vaihteeksi lyhyt, kun torstaina itsenäisyyspäivä ja perjantaina vapaa siihen perään. Itse jos itsenäisyyspäivän pidän vapaata, mutta ehkä vastapainoksi lauantaina hiukan teen töitä. Tarkoitus vielä ensiviikko ahertaa, sitten hellittää ja aloitella valmistautumaan jouluun.
Tyttö on kuulemma pipareita äidin kanssa leipomassa, ainakin niin kertoili iltapäivällä, että essu päällä kaulimen kanssa on. No hyvää aikaa loppuviikosta valmistella joulua ja tehdä valmiiksi laatikoita ja joulunherkkuja. Jospa vaimo muistaa ostaa tarvittavat, että voivat yhdessä tytön kanssa pipareita leipoa, minä voin niitä vaikka glögin kanssa sitten maistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti