tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtunut

Niin se on taas vuosi vaihtunut ja alkanut uusivuosi 2013, samoin joulu on pikku hiljaa ohi ja arkeen palaillaan. Huomenna aloiteltava töitä kunnolla joulun jälkeen, toki viime viikollakin parina päivänä niitä tein. Vaimolla ei vielä ihan niin kiire töihin, kun lomautettuna tällä hetkellä, joten pitää tehdä itsellä muutama pidempi työpäivä tällä viikolla ja ensi viikolla Lappiin hiihteleen.

Joulu oltiin kotona ja isovanhemmat oli tyttöä viihdyttämässä tai oliskohan ollut toisinpäin, ainakin tyttö piti kovasti heidän seurastaan. Joulupukki ei ihan sisälle asti tänä jouluna kerennyt, ikkunasta oli näkynyt kun pois oli tietä pitkin kävellyt. Itse sattumalta ulkona joulupukkiin törmäsin ja totesi että oli tontut kertoneet tytön hieman varovan joulupukin kohtaamista ja ajatteli ettei sisälle tule, ensi jouluna sitten. Lahjat oli kuitenkin oven eteen jättänyt ja niistähän se suurin ilo taisi tulla tytölle, oli sittenkin oltu kilttinä.

Uusivuosi otettiin kotona vastaan vieraiden kanssa ampuen muutamia raketteja ja patoja lasten iloksi. Tosin meidän tyttö ei ollut vielä kovin innostunut, kuten ei myöskään koirat, kun paukkuivat. Tällä erää ei ainakaan kylmä haitanut ulkona oloakaan uudenvuoden vastaanotossa. Vettä ja räntää on tämänkin päivän sadellut, onneksi tuli viime viikolla ostettua lumenpudotin ja kerettiin katoilta enimmät lumet pois tiputteleen, ettei niskaan tulleet.

Jahas oisikohan se aika lähteä sänkyyn hetkeksi lukemaan, joka monasti jää todellakin pieneksi hetkeksi kunnes uni voittaa, varsinkin iltaisin. Tullut taas joulun aikana hieman normaalia enemmän luettua muitakin kirjoja kuin tytölle satuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti