Aurinko väliin näyttäisi pilvien raosta paistavan ja kun pakkastakaan ei kuin muutama aste, niin ihan hyvä ulkoiluilmahan se olisi. No aamupäivällä jo ulkona oltiinkin, tytön kanssa pihalla hiihdeltiin ja metsän puolella lumikenkien jälkiä pitkin käveltiin, kun vaimo lumikenkien kanssa edeltä oli mennyt. Tällä erää tyttö käveli ihan itse, pari kertaa meinasi ettei pääse ja kantaa olisi pitänyt, mutta kantamaan en alkanut, joten omin jaloin sieltä takaisinkin tultiin.
Taas on kiireinen viikko takana, on ollut töitä ja melkein joka illalle jotain menoa. Väliin on tyttö pitänyt viedä johonki ja väliin on ollut omia menoja. Tälle päivälle ei ole mitään ja voidaan ihan kotosalla olla ja viettää normi lauantai. Voisi vaikka iltasella ennen saunaa nuotiolla makkarat paistaa ulkona.
Nyt muiden ollessa päivälevolla tai ainakin sängyissään lukien ja radiota kuunnellen, on hetki aikaa olla ihan omissa oloissaan. Tyttökin viihtyy nykyään yksin sängyssään cd:itä "kuunnellen" ja kirjoja "lukien", kaverina nallet ja nuket. Aikaisemmin ei ole tahtonut yksin sänkyyn lähteä yläkertaan, nyt välillä kesken päivääkin sinne menossa.
Pitänee lähteä pihalle hetkeksi kuuntelemaan ralliautojen pärinää, kun tuossa jonkin matkan päässä on rallit menossa, tai ainakin yksi erikoiskoe ihan läheltä menee. Tiedä vaikka innostuu hetken mielijohteesta lähteä katsomaan. Toisaalta voisi lähteä hiihtämään, kun latu oli ajettu tuonne auraamattomalle metsäautotielle, vajaa sata metriä pitäisi välissä mennä metsän poikki umpihangessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti