keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lunta ja lisää lunta

Hieman tässä hikinen olo, kun ulkoa jokin aika sitten tultiin tytön kanssa. Lunta oli tullut yön ja aamun aikana parisenkymmentä senttiä, joten oli mistä kolailla lumia.Tytöstäkin jonkin aikaa oli apua, kun omalla kolalla oven edustaa puhdisti, mutta jossain vaiheessa piti sitten lähteä pulkka kaivamaan lumen alta esiin ja sitä veti pitkin pihaa, kun mäenlasku ei pehmeässä lumessa onnistunut.

Voi olla että vielä iltasella joutuu uudestaan kolan varteen, kun ei vieläkään ole loppunut lumen tulo. Ei tarvitsisi kyllä enää kovin lunta sadella enää, alkaa riittämään lumi tälle talvella. Mikäli vauhdilla lumet taas sulaa, lainehtii pihamaa taas hetken keväällä.

Nyt odotellaan vaimoa töistä kotiin ja sen jälkeen ilta töiden parissa, ainoa ilta tälle viikolle jolloin ei muuta menoa. Viikonlopuksi tiedossa maakunta matkailua sinne ja tänne, joten autossa saa taas istua, toivottavasti kelit ei kovin huonot ajamiseen, vaan normaali talvikeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti