maanantai 15. huhtikuuta 2013

Märkää on

Vettä sataa ja lumet saa kyytiä tällä hetkellä, ja märkää on jokapaikassa, kun vauhdilla sulaa. Jospa ei koko päivää sataisi, vaan pääsisi tässä tytön kanssa uloskin ennen vaimon töistä tuloa, tosin onhan noi kuravaatteet ja itselläkin sadevaatteet.

Kovin ei viikonloppunakaan ulos mieli tehnyt, joten lauantaina piti kotiin tulla töitä tekemään, kun muutoin olimme viikonloppuna koiria hoitamassa. Tuli jo hieman saunankin tarvikkeita, kun ovet lauantaina toivat, siinä vaiheessa vielä tie kesti. Eilen kun kotiin tulimme olikin sohjona ja hieman piti kolalla pahimpia paikkoja puhdistaa, jotta auto kulkisi suoraan.

Tälle viikolle on luvattu saunan tulevan muutoinkin, toivottavasti tie ei pehmene liikaa ettei jätä kovin kauas hirsiä. Sen jälkeen vain odotella, että lumet ja maa sulaa, jotta pääsee pystyttämään. toki vielä on hieman siivoamista vanhan saunan purkamisen jäljiltä, ainakin naulojen irroittelua puista.

Nyt voisi lähteä katselemaan jotain ruokaa itselle ja tytölle, joka kuulemma leikisti tekee töitä. Itsekkin tässä hetken tehnyt, joten oiskohan meillä sitten ruokatunti seuraavaksi. Samalla voisi jo kyllä alkaa miettimään mitä ruokaa sitä vaimolle tekisi, kun töistä tulee. Ehkä jauhelihasienikastike voisi olla tänään vuorossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti