maanantai 23. syyskuuta 2013

Taas maanantai

Johan alkaa näyttää ja tuntua syksyltä, mutta niin kait sen pitää ollakkin tähän aikaan vuodesta. Mikäli vettä ei sada on hyvä ilma sahailla puita ja tehdä halkoja, kun ei liian lämmin. Viime yön satoi kokoajan, nyt aurinko melkein näyttäytyy joten voi iltapäivällä ulkona puuhastella ja ehkä lämmittää pihasauna.

Viikonloppu taas takana ja syntymäpäivillä käytiin, kuten tulevanakin viikonloppuna, joten ei tarvi miettiä mitä silloin tekee. Tulee taas jokunen kilometri auton mittariin, onneksi auto meni katsastuksesta läpi ilman parilla huomatuksella. Mikäs siinä ajella jos keli hyvä, nyt vain takaisin tullessa satoi vettä ja kun ilta pimeni, niin kovin valoisaa ei ollut.

Nyt hieman töitä tehden ja tytölle "mallina" ollessa, kun omalla kamerallaan (vanha rikkinäinen) räpsii kokoajan kuvia. Väliin lattialle hänen riepoteltavaksi pitänyt mennä ja väliin hieman koodia tietokoneella kirjoittaen. Nyt on vuorossa tytön omat leikit ja "höpinät".

Nyt edessä kuitenkin ruuanlaitto ja jos tekisi melkein koko viikon ruuat kerralla. Täksi päiväksi kanan jalkoja uunissa, joille kaveriksi riisiä, porkkanaraastetta ja mustaherukkahilloa. Huomiseksi ja ehkä seuraavaksikin päiväksi hernekeittoa leivinuunissa. Herneet likoamassa ja jos jauhelihaa tässä samalla ruskistelisi, niin illalla ne pataan yhdessä mausteiden kanssa ja leivinuuniin yöksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti