keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Tonnikala makaroonilaatikko

Yritin tytölle opettaa EI sanan tarkoitusta ja huonolla menestyksellä, ehkä joskus oppii ymmärtämään. Toisaalta tietää asioita joita ei saisi tehdä ja oikein itsekin hokee "ei" ja samantien on jo tekemässä. Jokin siinä vain on, että kaikki kielletty on mielenkiintoista, toivottavasti kuitenkin oppii ymmärtämään, että osaan kiellettyyn asiaan liittyy vaara. Toiset asiat vain on periaatteessa kiellettyjä, koska aiheuttavat itselle lisä työtä ja harmia.

Eilen tuli tehtyä makaroonilaatikko, jollaista en itse ole aikaisemmin tehnyt. Ensin keittelin pussillisen makarooneja muutaman minuutin, en ihan kypsäksi siis. Vesi pois ja sekaan pari purkkia tonnikalaa, hiukan tilliä, sitruunapippuria. Nuo sotkin sekaisin kattilassa ja kaadoin pariin voideltuun uunivuokaan. Munamaitoahan laatikkoon tarvii ja tähän tuli noin puolilitraa maitoa ja kolme pientä kanamunaa (ehkä riittää kaksi isompaa), hiukan aromisuolaa ja timjamia munamaidon sekaan. Tasaisesti kumpaankin vuokaan tätä ja sitten 200 asteiseen uuniin vajaaksi tunniksi. Hyvää kuulemma oli ja suhteellisen helppo tehdä ja tuosta annoksesta syö ainakin pari kertaa tälläinen kolmihenkinen perhe.

Tänään sitten kunnon vihannes wokki, johon pakasteesta löytyi avattu grillimakkara paketti ja vihannes sekoitus pussi, pöydältä omenaa ja sipulia sekaan, loraus soijaa ja muita mausteita kuten pippuria. Mikäli näyttää ettei tule riittävästi pitänee keittää nuudelipussi lisäksi. Huomenna onkin sitten hernekeiton vuoro ja tarkoitus on hauduttaa leivinuunissa se, kunhan vain illalla  lämmittää uunin kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti