Vaimo lähti tytön kanssa ilta-ajelulle maakuntaan, joten voikin vietellä perjantai iltaa ihan yksikseen kotona. Mihinkään kovin kauas en edes pääse, kun autoa ei käytettävissä, mutta mihin sitä kotoa osaisi lähteä. Voi hetken nauttia ihan yksin olosta, tosin aika menee suurimmaksi osaksi omien "businesten" tekemiseen ja tietokoneella leikkimiseen, eikä tarvi keskeyttää puuhia kesken kaiken.
Muutoin viikonloppu meneekin kotosalla, eikä pitäisi olla mitään kovin erikoista ohjelmaa tiedossa. Lämmitellä uunia jottei kylmä tule sisään, kun pakkanen taas vaihteeksi kiristyy. Täällä viikon aikana lumipeite kasvanut aika paljon, joten saanut eräänkin kerran kolan kanssa pihalla hikoilla. Siinähän sitä tulee kuntoiltua samalla, kun vielä tyttöä väliin pulkalla vetää. Vein pienen nyppylän päälle ja annoin tulla pulkalla alas ja kun vauhti töksähti itkuun puhkesi, kun ilo loppui kesken.
Jospa sitä lähtis katsoon joko posti on kulkenut, ainakin aamupäivällä lähtivät kylän pinnasta liikenteeseen, kun kaupassa tuli käytyä. Tosin taidetaan sijaita reitin loppu päässä, joten iltapäivän puolella pitkällä ollaan postin saapuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti