perjantai 5. elokuuta 2011

Pilvinen ilma vaihteeksi.

Pilviseksi näyttää ilma muuttuvan näin viikonlopun alla eli oiskohan sateita tulossa. Kovin suuria suunnitelmia ei ole viikonlopuksi suunniteltu, kotona nyt ainakin pari viikonloppua vierähtää.

Tuli tässä yhtenä päivänä velipojan kanssa huomattua, että sähkötolppa meinaa kaatua ja on haljennutkin aika pahasti. Tarkemmin asiaa kun alettiin katsomaan, niin selvisi syy miksi sähköt aina väliin pätki eli linjalle oli kaatunut kuusi. Sähköyhtiölle soitto, jotta tulevat ottamaan puun pois, vielä ei ole näkynyt ketään, kun kerran sähköt suurimmaksi osaksi pelaa, joten ei kiireellinen.

Vaimollakin loppui kesälomaan osittainen hoitovapaa, joten joutuu nyt sitten perjantaisinkin töissä käymään, tälläkin hetkellä iltavuoroa tekee. Tyttö toistaiseksi päiväunilla ja jospa taas nukkuisi kunnon unet, jotta jaksaa odottaa äitiä kotiin. Eilen yritin kait liian aikaisin nukkumaan tai sitten tottui kesän aikana että iltaruutinit tehdään äidin kanssa, kun alkoi äitiä huutelemaan sängystä. Joten sai sitten valvoi äidin tuloon saakka, vaikka lopusta alkoi jo väsy päinaa, onneksi ei kuitenkaan pahemmin kiukutellut.

No niin nyt sitten sataakin vettä, joten ei ainakaan heti päästä tytön kanssa postin hakuun pyörällä. Ostettiin tytölle työnnettävä kolmipyörä ja alkuun ei meinannut kyytiin uskaltautua, mutta kun kerran sai pidemmän matkan työnneltyä, niin nyt kyllä tykkää "ajella" sillä. Välillä meinaa tulla ongelmia, kun ei halua samaan suuntaan vaan vääntää ohjaustangoa eri suuntaan kuin tie veisi, ehkä oppii jonain päivänä ohjaamaan tietä pitkin pyörää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti