Jälleen kerran on viikko lopuillaan ja edessä viikonloppu menoineen ja oloineen. Huomiseksi jotain juhlan tapaista muualla ja ehkä kotonakin, sunnuntaina kait pitää sitten olla itse "juhlittavana" kun kerran isänpäivä, tiedä vaikka vaimo jotain leipoisikin. Lyhyeksi jokatapauksessa jää viikonlopun vietto, kun nyt vielä illan vaimo töissä.
Jospa tyttö nukkuisi pitkät päiväunet ja jaksaisi vaikka odotella illalla äidin kotiin tulon. Eilen ei oikein meinannut nukahtaa ja huuteli aina väliin "äiti tuu nukkumaan". Mikä lie kun nukkunut yöt huonosti, itse en kyllä ole herännyt, mutta kuulemma heräillyt vähän väliä. Ei kyllä päivälläkään tahdo kunnolla nukkua, kun väliin yskimään heräilee.
Harmaa on taas vaihteeksi ilma ja kostean oloinen. Muutaman päivän oli sentään hiukan aurinkoisempaa, mutta samalla kyllä kylmempää. Itse ei haittaisi jos hiukan luntakin tulisi, niin ei ole ihan niin synkän näköistä, ei lunta tietenkään tarvi metri kaupalla sataa, silleen sopivasti. No katsotaan millainen talvi lopulta tulee ja kuinka hiihdellään, pitänee kuitenkin tytölle jostain sukset ostaa, jotta pääsee harjoittelemaan sitäkin.
Jaahas nyt kuuluu parku, joten se niistä pitkistä päiväunista tai jos hetken hiljaa odottelee voisi vielä nukahtaa uudestaan tai sitten ei. Ehkä se pitää hakea pois sängystä ja keksiä taas jotain virikkeitä hänen kanssaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti