Kolme yötä jouluun on, kuten laulussakin sanotaan vaikka en aamulla sanoja oikein muistanut, mutta onneksi tyttö auttoi. Vielä ainakin tämän illan on vaimo töissä, mutta kovin paljoa ei hänellä vissi töitä enää tälle vuodelle ole, kun välipäivät vapaina. Ehkä sitä jotain keksitään niillekin päiville muutakin kuin kaappien ja komeroiden siivoamista.
Nyt kuitenkin tyttö päiväunilla, tosin äsken piti pesulla käyttää, mutta jatkoi uniaan kun takaisin sängyyn vein. Sen verran aamupäivän aikana taas touhusi, että väsähti. Siivoiltiin ylimääräisiä tavaroita varastoon ja tyttöhän osallistuu tälläisiin innolla, väliin jopa liiankin ja ilman naarmuja ei nytkään selvitty.
Jos nyt hetken nukkuisi vielä, jonka jälkeen joksikin aikaa ulos puuhastelemaan. Tahtoo vain olla jo pimeää kun ulos selvitään, mutta eihän tuo pimeys näytä tyttöä haittaavan, eilenkin oli jännää hänestä taskulampun kanssa postia hakea, kun muutoin pimeää. Alkuun pulkkaa perässä vetäen ja loppumatka pulkassa istuen ja minun vetäessä.
Nyt tytön heräillessä ei muuta kuin oikein rauhallista joulun aikaa jokaiselle kuin lukemassa on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti