perjantai 8. helmikuuta 2019

Arki nykyään

Tulipa kirjauduttua bloggeriin taas pitkästä aikaa ja huomattua tämänkin blogin olemassa olo Internetin syövereissä. Yli kaksi vuotta sitten olen yrittänyt viimeksi tänne kirjoitella, mutta arjen hektisyys, (joka on huono tekoyy) on jättänyt unholaan tämän. Nyt siis pieni päivitys taas.

Koti-isän arki on muuttunut siitä mitä se on ollut tätä blogia aloittaessa. Elämme muualla, tyttö kolmannella luokalla koulussa ja paljon muutakin tapahtunut. Ainut on että edelleen yritän ja kotona töitä teen suurimman osan ajasta.

Se että tämän taas löysin tuo muistot mieleen vuosien takaa ja ehkä taas inspiroidun kirjoittamaan tämän hetken arjesta. Kaiken kiireen ja stressin keskellä voisi olla hyvä aina hetkeksi pysähtyä eri aiheiden pariin ja unohtaa ns. arki. Onko se tämä blogi vai jokin toinen, pitää miettiä.

Mutta arki on edelleen arkea niin yksin kuin perheen kanssakin. Jään nyt hetkeksi miettimään kuinka voisin jatkaa bloggaamista ja toivon että nämä tekstit löytyy joidenkin luettavaksi.


maanantai 16. tammikuuta 2017

Tammikuun arkea

Vuosi on vaihtunut ja tammikuu jo puolen välin ylittänyt. Vuoden vaihteen lomat muisto vain ja arkinen aherrus käynnistynyt. Tyttökin jo reilun viikon taas koulua käynyt ja kivaa on kuulemma ollut. Hyvä kait se on että koulu maistuu ja lähes juoksujalkaa loman jälkeen kouluun meni.

Itsekkin pikku hiljaa päässyt normaalin työrytmiin. Vuoden ensimmäisinä päivinä kirjanpidot ja tilinpäätös työt vei hetken. No osan näistä teen ihan työnä, eli laskutan niistä ja niille varattu tammikuun alku. Nyt työpäivät menee normaalin kaavan mukaan. Töitä, tyttö kouluun, kahvitauko, töitä, ruokatauko, tyttö koulusta ja hänen kanssaan välipala, töitä, ruuan laitto.

Päivä jo melkein kuukauden pidentynyt ja kyllähän sen huomaa. Aamulla alkaa jo valoisaa oleen tytön lähtiessä kouluun ja iltapäivällä vaimo kerkeää kotiin ennen pimeän tuloa. Ei siis kauaa tarvitse odottaa, kun kevät todella alkaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joululoma

Jokohan sitä voisi alkaa joululoman viettoon, no ei ehkä ihan vielä. Tytöllä koulua vielä huomenna, no vain todistuksen haku.  Vaimolla tänään viimeinen työpäivä ennen joulua, joten huomenna kait alkaa joululoma.

Ehkä itsellä ei vielä ihan huomenna, mutta toisaalta kulunut viikko ollut hiukan kevennettyä työtä. Osin siksi että viime viikon kuumeessa ja täysin ei ole toipunut siitä. Eli tavallaan joululomaa tulee ainakin pari viikkoa, jolloin mitään järkevää ei saa aikaiseksi.

Kuumeinen flunssa tiedä vaikka influenssa on jokaisen meistä läpi käynyt. Ensin tytölle iski kuume, kun olimme mökillä. Sen jälkeen vajaa viikko ja itselle nousi kuume viime viikon alussa. Loppuviikon sitten vaimo oli kuumeessa. Kuume laskenut, mutta nuhan tapaista vielä jokaisella, ehkä jo jokin uusi tauti.

No onneksi tuli ennen joulua, niin ei tarvi joulua täysin sairastaa. Toisaalta töiden suhteen jo olin päättänyt, ettei uusia projekteja tälle vuodelle, joten sairasloma ei tuonut lisä kiireirä. Ehkä jopa siksikin iski rajummin tauti, kun tämän vuoden stressi loppui.

Nyt siis pieniä päivityksiä, itsensä kehittämistä eli asioihin tutustumista ja perehtymistä ennen joulua ja vuodenvaihdetta.

Joululoma siis kutsuu ja ehkä sitä tytön kanssa jotain keksitään. Kovin ei jouluiselta nyt täällä näytä, kun lumet melkein kaikki pois. Vai olisiko se juurikin joulun näköistä, kun viime vuosina ei sitä lunta paljoa ole ollut.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Aikainen talvi

Lunta muutama sentti, jossain hieman enemmän. Aikainen talvi on hetken pitänyt syksyn harmauden takana. No nyt luvattu ens viikolla paluuta arkeen ja vesisateita. Ehkä enää ei vesisateita kaipaa, kunhan ei kovin kylmää kuitenkaan.

Tyttö on nauttinut lumesta, jopa niistä ensimmäisistä valkoisista hiutaleista. Nyt tosin jo normalisoitunut ja ei ulos kiire koulusta tullessa. Toisaalta tänään todella kaunis talvipäivä auringon paisteineen, joten mikäs tuolla oli hetki olla.

Pienoinen flunssa ja ehkä pakkasilmasta johtuva kuivuus nenän pitänyt tukkoisena. Siitä seurauksena väsyneempi olotila ja töiden tekeminen takunnut tällä viikolla. Kovin valmista ei ole tullut, mutta jotain silti saanut aikaiseksi ja euroja tilille kerrytettyä. Tosin ei eurot minun tilillä kauan makaa, kun siirtyy toiselle tilille.

Tällä viikolla vaihteeksi tullut hiukan erilaisia ruokia tehtyä. Lasagnea käyttäen koskenlaskijan cheddar juustoa ja hyvää tuosta tuli. Toisena kalakeittoa tein ihan perinteiseen tapaan eli perunoilla. Monelle varmaan yleistäkin, meille harvinaista kun itsellä jäi nytkin tuo versio syömättä. Eli peruna ei sovi omaan mahaan joten itselle tein makaroonisen kalakeiton.

Nyt siis viikonloppua kohden ja isänpäivää odottaen. Jotain on tyttö  tehnyt, kun en hänen laatikoilleen kuulemma saa mennä ja äidin kanssa supitellut. Itsellä ei toiveita ole, kun ei mitään erityisemmin ei tarvi.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Syysloma takana

Viime viikon sai tyttö hengähtää koulun käynnistä ja oli syyslomalla. Alkuviikon vaimo oli töissä ja omat tekemiseni meni tytön höpinöitä kuunnellen. No ei kokoaikaa, vietti useita tunteja ulkona maahan tippuneiden lehtien parissa, välillä niissä kieriskellen.

Loppuviikosta oli sitten kaikilla lomaa ja auton nokka kohti pohjoista ja mökkiä. Kieltämättä muutaman päivän loma teki hyvää ja vieläkin kait loman tunnelmissa, kun työt ei meinaa lähteä käyntiin. Pari päivää mökillä omissa oloissa ja paripäivää kyläilyä loman päätteeksi.

Intoa puhkuen taas tänään lähti kouluun tyttö, tällä erää jopa pääsi matkaan ilman suurempia kiirehtimisiä. Sai vaatteet päälle ja muutkin aamurutiinit hoiti ajallaan, eikä tullut kiire kuten aiemmin. Jospa syysloman aikana on sisäistänyt, että kouluun lähtiessä ei tarvi tehdä muuta.

Nyt jo kyllä koulustakin tullut ja lukuläksyt ääneen minulle lukenut. Hyvällä tuulella tuntuu olevan, joten ehkä tässä itsekkin hiukan vielä kerkiää töitä tehdä, jahka virtaa saan. Ruuan valmistukseen ei tällä erää aikaa mene, kun pakasteesta vanhoja lämmittää. Loppuviikolle pitäis keksiä taas uusia ruokia mitä ja mistä.

Nyt kun syysloma on ohi, voikin alkaa odotteleen joulua ja sen tuomaa lomaa, no ei tuota itsellä ja vaimolla lomaa kovin tiedossa. Tosin onhan tässä isänpäivä lähestymässä ja mielenkiinnolla odottelee jo mitä sitä saakaan lahjaksi.